|
|
Artikkelin kirjoitusohjeetSuomen Haavanhoitoyhdistys ry julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää HAAVA -lehteä. Lehti on ilmestynyt vuoden 1998 syksystä lähtien. Lehden levikki on 3500 kpl. Yhdistyksellä on jäseniä yli 2700 eri terveydenhuollon ammateista. Lehti sisältyy jäsenten jäsenmaksuun, mutta sitä voi tilata myös erikseen vuosikertana. Lehteä on tilattu useisiin ammattikorkeakouluihin ja kirjastoihin sekä terveydenhuollon eri toimipisteisiin. Lehdessä julkaistaan haavahoitoon liittyviä artikkeleita, tutkimusraportteja, kokous- ja kirjallisuusreferaatteja yms. Toimituskunta arvioi kirjoitukset ja antaa tarvittaessa palautetta tai muutosehdotuksia ennen tekstin julkaisemista tai pyytää kahdelta aiheen alueen tuntevalta referee -arvion. Tekstin sisältö on kirjoittajan vastuulla eikä se edusta lehden tai yhdistyksen virallista kantaa. Artikkelit jaetaan kategorioihin, joita ovat: alkuperäistutkimus, katsausartikkeli, opinnäytetyö ja tapausselostus. Nämä merkitään artikkelin otsikon alle. Opinnäytetyön ohjaajien nimet merkitään kirjoittajien jälkeen. Alkuperäistutkimukset ja opinnäytetyöt noudattavat seuraavaa muotoa:Artikkelin tulisi jakaantua seuraaviin alaotsikoihin. Johdanto / Tutkimuksen taustaa, käsitellään tutkimuksen taustoja viitaten aiemmin kirjoitettuihin artikkeleihin samasta aiheesta. Lisäksi johdannossa esitellään tutkimusongelma eli miksi tutkimus on tehty, mitkä asiat saivat kirjoittajat paneutumaan aiheeseen. Tutkimuksen tarkoitus / Tutkimuksen hypoteesi ja tavoitteet, esitellään tutkimusongelma/ -tehtävät lyhyesti ja ytimekkäästi. Tutkimusaineisto kuvataan tutkimusaineiston keräys, analysointi menetelmät, tilastotieteelliset menetelmät tai muut tutkimuksen tuloksien analysointiin käytetyt metodit. Tulokset kuvataan tiivistetysti. Kliinisessä tutkimuksessa kuvataan taustamuuttujat, esim. potilaiden ikäjakauma, sukupuolijakauma yms. Tulokset kappale voi jakaantua useisiin eri alaotsikoihin, riippuen tutkimuksen lähtökohdista. Pohdintaa, yhteenveto edellä esitetyistä tuloksista sekä saatujen tulosten vertaamista aiemmin julkaistuihin vastaaviin tutkimuksiin. Pohdinta -kappaleessa myös otetaan kantaa kuinka saadut tulokset muuttavat vallitsevia hoitokäytäntöjä ja miten nykyisiä käytäntöjä tulisi muuttaa. Kiitokset kappaleessa kirjoittajat ilmaisevat kiitoksensa tutkimukseen osallistuneille henkilöille, joita ei ole mainittu kirjoittajiksi. Lähteet, artikkelin loppuun laitetaan lähdeluettelo Haava-lehden kirjoitusohjeiden mukaisesti. Muut artikkelit noudattavat seuraavaa muotoa:Otsikon tulee kertoa artikkelin keskeinen sisältö. Otsikon alle tulee kirjoittajan nimi. Artikkelin loppuun kirjoittaja, ammatti ja / tai virkanimike ja työpaikka. Teksti osassa on aiheesta selkeä rajaus, mitä artikkelissa aiotaan käsitellä. Alkukappale eli ingressi herättää lukijan mielenkiinnon kertoen artikkelista olennaisimmat asiat ja johdattelee lukijan aiheeseen. Se ei kuitenkaan saa olla sisällysluettelo. Suositeltava pituus on 30–40 sanaa. Väliotsikoilla voi jaksottaa tekstin lukijan kannalta luettaviksi kokonaisuuksiksi. Teksti on selkeää suomenkieltä, vierasperäisiä sanoja, lyhenteitä ja pitkiä lauseita tulee välttää. Esimerkeillä havainnollistetaan käsiteltävää asiaa. Lääkkeistä ja haavanhoitovalmisteista suositellaan käytettävän geneerisiä nimiä esim. hydrokolloidi, jonka perään voi laittaa esimerkein tuotemerkkien nimiä sulkuihin. Esim. Hydrokolloidit (DuoDERM, Tegagen). Teksti kirjoitetaan tekstinkäsittelyohjelmalla rivivälillä 1½ ja kirjain koolla 12. Kaikki PC -tekstin käsittelyohjelmat sopivat. Kuvat ja taulukotTekstiä voi elävöittää taulukoilla ja kuvilla. Kuviksi sopivat valokuvat, negatiivit, diakuvat ja piirrokset. Kuvat ja piirrokset voi lähettää myös sähköisesti. Voit esittää myös toimituskunnalle toiveita artikkelia korostavan aineiston lisäämiseksi. Avainsanatvalitse 3-5 avainsanaa, jotka kuvaavat käsittelemääsi aihetta. Kirjoita ne tekstin loppuun ennen lähdeluetteloa. Avainsanoja tullaan käyttämään laadittaessa artikkelihakemistoa. KirjallisuusluetteloTekstissä käytetyt lähteet tulee merkitä sulkeisiin. Tekstiviitteenä käytetään tekijän nimeä ja vuosilukua. Jos tekijöitä on enemmän kuin kaksi, kirjoitetaan vain ensimmäisen nimi ja sen perään lyhenne ym. Lähteet luetteloidaan artikkelin loppuun aakkosjärjestyksessä: sukunimi, etunimen alkukirjain, julkaisuvuosi, kirjan/artikkelin nimi, volyyminumero, lehdennumero, julkaisija/kustantaja, painopaikka ja sivunumerot. Artikkelin ulkoasuLähetä artikkelin käsikirjoitus sähköpostin liitteenä. Pitkässä tekstissä väliotsikot ovat toivottuja. Lihavointeja ja kursivointeja ei tule tehdä valmiiksi. Toiveita jonkun asian korostamiseksi tai esim. väreiksi voit tehdä tekstin loppuun. Oikean reunan tasausta eikä tavutusta tarvitse käyttää. Artikkelin loppuun voit lisätä yhteystietosi yhteydenottoa tai palautetta varten (Esim. s-postiosoitteesi) TiivistelmäVoit tehdä halutessasi artikkelistasi lyhyen tiivistelmän englannin tai ruotsin kielellä. Artikkelin toimitus toimituskunnalleArtikkelit lähetetään Ansa Iivanaiselle sähköpostiosoitteeseen: ansa.iivanainen(at)mamk.fi VertaisarviointiHaavalehden toimitusneuvosto käyttää asiantuntijoita artikkelien arvioinnissa. Kirjoittaja saa arvioijalta palautteen, joka auttaa työstämään artikkelia lehteä varten. KirjoituspalkkiotHaava-lehdessä julkaistusta artikkelista maksetaan 150 euroa/ensimmäinen sivu ja seuraavista sivuista 50 euroa/sivu. Aineiston palautus:Laita artikkelisi liitteeksi yhteystietosi mahdollisen kuva- ym. aineiston palauttamista varten lehden ilmestyttyä. Laita myös s-postiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Lehdestä postitetaan kirjoittajan kappale. Suomen Haavanhoitoyhdistys ry. 3.12.2010 |
