|
|
Apurahan hakeminenSääntöjen mukaan Suomen Haavanhoitoyhdistys myöntää apurahoja:
Apurahojen hakemista koskeva ilmoitus julkaistaan Haava-lehdessä ja yhdistyksen www-sivuilla. Yhdistyksen apurahoja myönnetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä. Kevään apurahahakemukset tulee olla yhdistyksellä 1.6. mennessä ja syksyn apurahat 1.12. mennessä. Hakemukset käsitellään hallituksen kokouksissa kaksi kertaa vuodessa, kesäkuussa ja joulukuussa. Apurahojen hakeminen ja mahdollinen saaminen edellyttää vuoden yhtäjaksoista jäsenyyttä. Lisäksi edellisen apurahan myöntämisestä pitää olla kulunut aikaa kaksi vuotta. Konferensseihin/koulutuksiin apurahan saaneilta edellytetään artikkelin/koosteen kirjoittamista Haava-lehteen. Täytä anomuksen kaikki kohdat. Käytä tarvittaessa lisälehteä. Liitä mukaan tarvittavat liitteet. Jos kyseessä on tutkimusryhmä niin tutkimusryhmän vastaava täyttää lomakkeen tiedot ja laittaa tutkimusryhmän muut jäsenet hakemukseen tiedoksi. Toimita apuraha-anomus täytettynä alla olevaan osoitteeseen. Apurahan saajat päättää Suomen Haavanhoitoyhdistys ry:n hallitus. Tieto apuraha-anomuksen hyväksymisestä/hylkäämisestä lähetetään sähköpostilla yhdistyksen sihteerin toimesta hakijoille kahden viikon kuluessa hakuajan päättymisestä. Lisätietoja saat yhdistyksen puheenjohtajalta. Toimita apuraha-anomus täytettynä allaolevaan osoitteeseen sähköisesti tai postitse. Postitse laittaessasi huomioi mahdolliset viivästykset postin kulussa. |
